ja taas mennään.... vai mennäänkö?

Eilen töissä vietimme erään työtoverini läksiäisiä. Kaikille oli keksitty jotain pientä askaretta juhlajärjestelyihin ja koska itse olin ollut etätöissä keskiviikon ja torstain niin minulle tietysti lankesi homma mikä minulle oli jätetty. Toisilla oli vastuulla kahvinkeittoa, kakun tilaamista, skumppaa yms. ja minulle jäi? Kukkien osto! Kukkien osto, minulle joka ymmärtää kukista tasan sen verran että toiset ovat erivärisiä kuin toiset. Härkää sarvista ja haastetta kohti. Suuntasin siis kauppatorin kulmille siihen Havis Amandan kohdille jossa muistin jonkun kukkakojun nähneeni. Katselin siinä epätietoisena eri vaihtoehtoja kunnes kuulin jumalaisen hennon äänen joka kysyi tarvitsisinko apua. Nostin katseeni ja edessäni seisoi Aasialaisalkuperää oleva taivaallisen kaunis nuori nainen. Olin taas hetken hiljaa ennenkuin sain sanaa suustani. Siis wau! Ajattelin, en sanonut. Tyttö vaikutti suhteellisen nuorelta, arvioisin 19-22 väliin vaikka arviointi on nykypäivänä erittäin vaikeaa. Sain hoidettua asiani erittäin hienosti ja läksiäisjuhlat menivät siinä sivussa, mutta mielessäni oli vain Hän. Nimeä en tiedä, enkä ehkä halua tietää. Hänen koko olemuksensa huokui rauhallisuutta ja sellaista koskematonta kauneutta jota yleensä näkee vain elokuvissa. Kotiin tullessani hän vieläkin mielessäni. Nyt kaikki varmasti luulevat, että kotiin tullessani olin taas mulkku kädessä runkkaamassa, mutta ei. Tajusin sen, että kaikki se herkkyys ja kauneus on tuhottu jos edes ajattelen häntä sitä tehdessäni. Jätän siis mielummin itselleni sen kuvan joka hänestä jäi todellisuudessa enkä tuhoa sitä mielikuvitusmaailmassani. Kiitos sinulle, olit ensimmäinen joka tähän on pystynyt.